Mut ainaku sä puhut sitä venäjää se saa mun välilihan repeemään

       Anonyymi: Onko blogisi kuollut?                     Mää: Mää oon kuollut.

 













EI VAISKAAN, UUDESTAAN TEIDÄN TAJUNNAN MÄ NYT RAISKAAN

Ajoin kerran polkupyörällä säkkipimeässä töyssyistä tietä peläten matkan jäävän viimeisekseni. Onneksi takaa kurvasi ambulanssi, jonka hälytysvalot valaisivat tien. Joku humalainen keski-ikäinen taisi kylällä kokeilla asfaltin pintaa tai sammua Haihunkoskeen. En kaatunutkaan töyssyihin - jäin siis henkiin.

Luulin kerran ajaneeni kissan yli.
Itkin loppumatkan.
Jätin kerran komean liftaripojan tienvarteen.
Itkin loppumatkan.

Ajoin kerran autolla moottoritietä kaatosateessa. Sateenkaaren pää pilkotti 120-kyltin takana.

Tie

kotiin.

Ja mitä tulee mihinkin:

ostin Citymarketista Tuomari Nurmion kokoelmalevyn ja nyt teippaan muuttolaatikoita muuttolaatikkoteippaajalla. Aikaisemmin päivällä olin töissä ja kuuntelin Laila Kinnusta.

LISTA ASIOISTA:

- ostin lenkkarit
- vapaudun vankilasta
- pääsin ylioppilaaksi

- muutan viikon päästä Chicagoon

Tästä lienee hyvä jatkaa -  poistan ehkä historiani ja aloitan uudestaan.

 Tampere, oot mun paras kaveri, mutta kaikkiin kavereihin ajoittain kyllästyy.

onnea ja menestystä